Voi ristuksen Jyrki Katainen

On se kumma kun tämä vessula saa rauhassa kävellä. Taikka on se ruvennut pelkäämään kun siitä tullut säikky. Nyt lopuksi jättää yllättäen johtotehtävät. Niin eihän se muuten noin tekisi jos ei ole jo saanut kultaista kädenpuristusta jostain hyvästä EU hommasta. Vittu tällänen kaveri pitää saada munistaan vastuuseen mitä se on tehnyt. Ei yksistään Jyrki vaan Jutta Urpilainen ja muuta jehut jotka on toimineet noin. Samaan sakkiin tämä saatana nalle Björn Wahlroos joka ui pakoon ruotsiin. Ristus ja sitten vielä oikeitettu nostaan EU maataloustukea vaikka pötkii ruotsiin hompeloimaan.

Ristus tämä homma risoo ainakin mua ja montaa muuta kun on keskustellut. Ei varmaan mene pitkään enään kun kaikkia on kiristetty niin joku pääsee hengestään noista konnista.

Naurattaa tämä ylimaltainen media joka vain kertoo yhtäpuolta joka asiasta. Kaikki valtamedia on poliittisessa hallussa. Onneksi yksi media nimittäin Verkkomedia kertoo myös toisen puolen. USA ja EU ovat itse ajaneet sen tilan mitä on Ukrainassa. Venäjältä oikea asenne näyttää jotta ei loputtomiin heitä voi kiristää. Nyt sitten joka saatanan valtamediasta tulee miten meidän pitäisi olla natossa. Vittu tänne ei lisää ongelmia ja maksuja kaivata. Tätä siksi jotta saadaan aivopestyä ihmisiä ja näyttää miten paha Venäjä muka on. Totuus on kuitenkin se jos Venäjä laittaa kaasu ja sähkö sekä öljyhanat kiinni eurooppa on paskat housuissa sillä tuleee kusinen tila. Venäjällä on kaikkea omasta takaa joten ei huolta.

Semmosta näin sateisena päivänä.

Jätä kommentti

Secured By miniOrange